15 kuukautta SMILE-laserleikkauksesta

Melkeinpä tekisi mieleni kysyä: mistä laserleikkauksesta? Olenko minä joskus muka käyttänyt silmälaseja - ja jos käytin, olisiko tällainen nynny uskaltanut mennä laserin alle?

Ylempi kappale tiivistää tunnelmani laserleikkauksesta näin yhtä vuotta ja muutamaa kuukautta myöhemmin. Ajattelin kuitenkin tiivistää muutamalla sanalla, miltä elämä tuntuu näin leikkausta seuraavana vuonna. Leikkausta seuraavat viikot ja kuukaudet eivät olleet helppoja, mutta onko tilanteesta silti mahdollista Jutin sanoin "mennä eteenpäin"?

Mennessäni leikkaukseen alkuvuodesta 2021 kärsin jo valmiiksi voimakkaasta kuivasilmäisyydestä. Oireeni olivat alkaneet kesällä 2020, kun mokasin täydellisesti; lähdin vähän ex tempore päiväreissulle Hankoon ja päätin laittaa vielä kerran silmiin kuukausipiilarit, joiden 28 vuorokauden(?) käyttöikä oli tullut täyteen noin viikkoa aiemmin. Viiletin 14 tuntia päässäni piilarit, joiden tekninen ja turvallinen käyttöikä oli loppunut, ja tämän päivän jälkeen kärsinkin seuraavat puoli vuotta kuivista ja kutisevista silmistä - joissa ei kuitenkaan näkynyt mitään sairauden merkkejä.

Olkaa te muut fiksumpia kuin minä.

No, yhtä kaikki, mennessäni leikkaukseen silmäni olivat terveet mutta eivät kuitenkaan täysin kunnossa. Halusin silti teettää leikkauksen, koska olin lopen kyllästynyt silmälaseihini. Alku ei ollut helppo: kuten aiemmissa kirjoituksissani kuvaan, jouduin pahimmillani nousemaan keskellä yötä sängystä lisäämään silmätippoja, koska silmissäni ei ollut yhtään omaa kyynelnestettä - ei siis yhtään. Tai siltä se ainakin tuntui.

Tilanteeni oli niin ikävä sekä henkisesti että fyysisesti, että on Luojan lykky, että sain vinkin ilmankostuttimen hankinnasta. Ensimmäiset viikot olin lähes kirjaimellisesti käsiraudoilla kiinni ilmankostuttimessani. Sen pitäisi kostuttaa koko huoneisto, mutta silmäni tuntuivat niin kurjilta, että kannoin laitetta mukanani huoneesta toiseen ja pyrin asettautumaan aina noin 1-2 metrin päähän laitteesta. (Ostamani kostutin oli Stadler Formin Oskar: haihdutustekniikalla toimiva laite, joka ei kuumenna huonelämpötilaa eikä myöskään pölläyttele ympäriinsä kiusallisia vesisuihkuja.) Täytyy kyllä sanoa, että ilmankostutin toimi tapauksessani lähes hengenpelastajana.

Hyvä uutinen on, että tänä talvena Oskar on saanut majailla pahvilaatikossaan. Vaikka pakkasia on riittänyt ja ilma on ihon kuivumisesta päätellen ollut ihan yhtä rutikuivaa kuin viime talvena, silmäni ovat niin hyvässä kunnossa, että en ole jaksanut edes käydä hommaamassa masiinaan uusia suodattimia eli viritellä sitä käyttöön. 

Toinen hyvä uutinen on, että olen myös pystynyt lopettamaan silmätippojen käytön. Olen toki tiputellut niitä silloin tällöin, koska sitähän silmälääkärit suosittelevat kaikille ihmisille, mutta en ole tipoista mitenkään riippuvainen. Selviän jopa automatkoista, vaikka aiemmin auton ilmanvaihto on ollut silmilleni vihoviimeistä myrkkyä.

(Jos joku pohtii, mikä ongelma silmätipoissa on, tai miksi kuivista silmistä pitäisi välittää, kun niiden hoitoon on mahdollista käyttää tippoja: tipat auttavat juuri sen aikaa, eli siis muutaman minuutin, kun neste on aktiivisena silmässä. Kun se haihtuu ja kuivuu, ollaan takaisin lähtöpisteessä. Sitä paitsi kuiva silmä on jo valmiiksi niin ärtynyt, että tipat helposti vain kirvelevät silmässä.)

Tässä postauksessa ei ole varsinaista pointtia, koska en pysty antamaan yksityiskohtaisia ohjeita, miten kuivasilmäisyys voitetaan, enkä edes pysty erittelemään, minkä vuoksi silmäni ovat nyt niin paljon paremmassa kunnossa kuin vaikka viime kesänä. Ehkä halusin kuitenkin valaa toivoa, että hankalistakin oireista voi päästä eroon. Että on ainakin tämä yksi ihminen, jonka silmät voivat leikkauksen jälkeen paremmin kuin ennen leikkausta.