Smile-leikkauspäivän kulku

Esitutkimukseni ja leikkauspäiväni välillä oli vain muutamia päiviä, koska olin buukannut leikkaukselleni ensimmäisen vapaan ajan. Vuosien vatvomisen jälkeen kieltäydyin odottamasta enää yhtäkään ylimääräistä päivää, hah!


Leikkausta edeltävänä iltana yritin ajatella itse asiaa mahdollisimman vähän. Siivosin ja kävin kaupassa ostamassa useammalle päivälle helppoa syötävää. Pyykkäsin ja valitsin itselleni rennot ja mukavat vaatteet leikkausta ja toipumista varten. Ennen leikkausta ei tule syödä voimakkaasti suolattua ruokaa, joten otin varman päälle ja söin illalla ainoastaan suolaamatonta puuroa, hedelmiä ja keitettyjä kananmunia. 


Nukuin yllättävänkin hyvin siihen nähden, että olisin seuraavana päivänä menossa potentiaalisesti sokeuttamaan itseni ihan vapaaehtoisesti (spoiler: näin ei käynyt 😉). Leikkausaikani oli onneksi aamupäivästä, joten kotona ei tarvinnut pyöriä hermoilemassa aamupalan syömistä enempää. 


Lähdin kotoa hyvissä ajoin käydäkseni apteekin kautta. Olin saanut esitarkastuksen yhteydessä reseptit kortisoni- ja antibioottitippoihin sekä kahteen erilaiseen kostuttavaan silmätippaan. Yhdessä tippalaatikossa oli 120 pipettiä, joten kirjaimellisesti kassit täynnä lääkkeitä ilmoittauduin Silmäsairaalan aulassa 25 minuuttia etuajassa. Tiesin jo ennalta saavani rauhoittavan esilääkityksen, joten ajattelin, että on parasta tulla ajoissa, jotta lääke ehtii varmasti vaikuttaa. 


Vaikka olinkin reilusti etuajassa, hoitaja haki minut hyvin nopeasti aulasta mukaansa. Jätimme kamppeeni lukittavaan kaappiin (käsilaukun sain ottaa mukaani) ja siirryimme hoitajan huoneeseen. Istuin mukavaan nojatuoliin, ja hoitaja iski käteeni heti ensimmäiseksi ruiskun täynnä pinkkiä nestettä; ilmeisimmin nestemäistä Diapamia. Nautiskelin lääkkeen viimeistä pisaraa myöten, sillä en todellakaan halunnut kokea leikkaustani ns. selvin päin. Tämän jälkeen kävimme hoitajan kanssa läpi leikkauksen kulun ja hoito-ohjeet seuraaville kolmelle päivälle. Sain kuvauksen tulevista särkevistä silmistä, umpeen muurautuneista ripsistä aamulla yms., ja voin jo tässä vaiheessa paljastaa, että ne eivät omalla kohdallani toteutuneet. Parempi totta kai niin päin, että kehotetaan varautumaan hankaluuksiin, jotka eivät sitten toteudu, kuin että luvataan täyttä kivuttomuutta, joka ei sitten pidäkään paikkaansa ja saa potilaat pelkäämään leikkauksen epäonnistumista.


Lääkärini leikkasi parhaillaan toista potilasta, ja minut lähetettiin aulaan odottamaan. Rauhoittava lääke alkoi potkia, ja kirjoittelin ystävilleni vähän höpöjä viestejä.


Sitten minut kutsuttiin leikkaussaliin. En juurikaan ehtinyt rekisteröidä näkemääni, koska heti ensimmäiseksi minua pyydettiin riisumaan silmälasini, ja sen jälkeen olikin heti aika asettautua leikkauspöydälle. Lääkkeen ansiosta en ollut peloissani enkä kauhuissani, pikemminkin olo oli välinpitämättömän "hyvästi kaunis maailma".


Varoitus: Seuraava kappale käsittelee itse leikkaustapahtumaa. Jos olet herkkä, älä lue. Tiivistettynä kuitenkin, että mikään ei sattunut missään vaiheessa :). 


Muistikuvani leikkauksesta ovat humalaisen hatarat ja tuntuvat pikemminkin pahalta unelta, joka tapahtui jollekin toiselle. Sen kuitenkin muistan, että heti asettauduttani leikkauspöydälle minusta alettiin huolehtia ja minulle tuli olo, ettei minun tarvitse huolehtia mistään vaan kaikki hoituu kyllä. Ensiksi hoitaja desinfioi silmäluomeni. Muistan sanoneeni lääkärille, että olen kipuherkkä ja toivoisin mahdollisimman isoa annostusta puuduttavia tippoja. Tippoja lisättiinkin pyytämättä kesken operaation sen myöhemmässä vaiheessa. Kun silmäni olivat puutuneet, sain luomenlevittimen silmääni (ei sattunut). Laserlaite ohjattiin silmäni eteen. Tämä on se vaihe, jota ihmiset kai eniten jännittävät etukäteen, mutta ei tuossa laseroinnissa kyllä mitään pelättävää ollut. Tuli vain olla hiljaa ja liikkumatta ja tuijottaa vihreää pistettä näkökentässä noin puolen minuutin ajan. Minua oli varoitettu, että kun laite poistetaan, näköni on hämärä, ja näin toden totta oli. Nähdessäni pelkkää harmaata en todellakaan ollut iloinen päätöksestäni leikkauttaa silmät vaan olisin ennemmin ollut missä tahansa muualla. Puolisokea silmäni kuitenkin peitettiin nopeasti ja laserlaite siirrettiin toisen silmän päälle. Lisää vihreän pisteen tuijottelua ja pelkkää harmautta laitteen siirtyessä pois. Tämän jälkeen ripseni teipattiin ylös (kuulostaa pahemmalta kuin on), ja lääkäri alkoi irrottaa laserin leikkaamaa ns. lentikkeliä sarveiskalvoni alta. Näin pelkkää harmaata ja jossain harmauden keskellä kirkkaan valon, jota minun piti seurata katseellani. Ajantajuni oli täysin hämärtynyt, mutta oletettavasti tämä kesti noin 2-4 minuuttia per silmä. Mitään kipua tai painetta ei tuntunut, mutta kroppani oli äärimmäisen jännittynyt, ja purin vain hampaitani yhteen. Henkisesti tämä oli itselleni tosi inhottava vaihe, vaikka lääkäri ja hoitaja tekivätkin parhaansa minua rauhoitellakseen. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen ripsien teippaus irrotettiin ja näin sumeasti silmääni lähestyvän käden, jossa oli tippapullo. En siis ollutkaan sokeutunut!!!  Sama homma toiselle silmälle, ja myös tämän silmän käsittelyn lopuksi näin silmääni lähestyvän jumalallisen käden tippapulloineen. En olisi voinut olla onnellisempi!


Lääkäri kertoi olevansa valmis ja että leikkaus oli onnistunut täydellisesti. Pidin edelleen silmiä kiinni ja makasin leikkauspöydällä. Hoitaja sanoi, että nyt olisi aika siirtyä lepohuoneeseen toipumaan. En tehnyt elettäkään noustakseni tai edes avatakseni silmiäni, sillä pelkäsin olevani sokea tai näkeväni kaiken kahtena, kun avaan silmäni. Lääkäri ja hoitaja joutuivatkin ystävällisesti vähän patistelemaan minua, että on ihan turvallista avata silmät nyt, kaikki on hyvin. Uskalsin raottaa silmiäni ja en siis tosiaankaan ollut sokea, mutta näkö oli todella sumea, oikeastaan mitään edistystä leikkausta edeltäneeseen tilaan ei tuntunut tapahtuneen. Onneksi olin lukenut muiden kokemuksia ja tiesin, että SMILE-leikkaustavassa näkö ei ole heti kirkas. En siis ollut huolissani vaan pikemminkin helpottunut lähtiessäni leikkaussalista.


Hoitaja saattoi minut lepohuoneeseen, jonne pystyin kävelemään ihan omin jaloin. Pienessä huoneessa oli kaksi lepotuolia ja niiden välisellä pöydällä pillimehua, suklaata ja välipalapatukoita. Olin huoneessa yksin, lieneekö johtunut koronatilanteesta. Ruokahaluni oli aivan nollassa, mutta pakotin itseni juomaan pillimehun saadakseni hieman nesteytystä ja energiaa. Lepohuoneessa oli aika outo olo ja jopa hieman tylsää. Toisin kuin olin etukäteen luullut, silmissäni ei ollut yhtään minkäänlaisia kipuja vaan ne tuntuivat täysin normaaleilta. En kokenut valonarkuutta enkä silmien vetistelyä, joten silmien kiinni pitäminen tuntui turhalta. Toisaalta näkö oli niin huono, ettei silmien auki pitämisessäkään ollut mitään järkeä. Pakotin itseni pitämään silmiä kiinni ehkä kymmenisen minuuttia, kunnes päätin kokeilla, saanko mitään tolkkua puhelimeni näytöstä. Lähinäköni oli kuin 80-vuotiaalla, mutta sain silti WhatsAppin auki ja tunnistin ystäväni hatarasti profiilikuvakkeista. Joitakin viestejä olinkin leikkauksen aikana saanut, mutta en nähnyt lukea niitä. Näppäimistön juuri ja juuri näin, joten kirjoitin lyhyesti, että kaikki on ok. 


Pian hoitaja tulikin hakemaan minut lepohuoneesta ja ohjasi minut lääkärin huoneeseen. Lääkäri katsoi silmäni jollain laitteella ja sanoi, että kaikki näyttää oikein hyvältä. Keskustelimme lääketippojen annostuksesta ja oireista, joiden vuoksi tulisi heti hakeutua lääkäriin - ja sitten minut ohjattiinkin kassan kautta kotiin. 


Olin kassalla maksamassa noin 1,5 tuntia ilmoittautumisestani - uskomatonta! Ja mitä näön tarkkuuteen tulee, sain leikkauksen maksettua ihan omatoimisesti, eli vaikka sumeutta oli edelleen, aloin jo olla suhteellisen omatoiminen ja pystyin esimerkiksi käyttelemään puhelintani pyytääkseni tukihenkilöäni noutamaan minut. 


Vielä viimeiseksi ennen kotiin lähtöä kävelin viereiseen Silmäaseman myymälään lahjoittamaan silmälasini hyväntekeväisyyteen. Hyvästi lasit!


Seuraavan postauksen aiheena leikkauksesta toipuminen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko SMILE-leikkauksesta - miten toipuminen etenee?

15 kuukautta SMILE-laserleikkauksesta

Ensimmäiset päivät SMILE-leikkauksen jälkeen - laserleikkauksesta toipuminen