Leikkaavan klinikan valitseminen ja esitutkimusprosessi 2021

 Klinikan valinta

Kuten ensimmäisessä postauksessani mainitsin, olin lukenut laserleikkausta koskevia nettikirjoituksia vuosien ajan. Kehuja olin lukenut useastakin sairaalasta ja lääkäristä, mutta erityisesti kahdesta eri klinikasta Helsingissä (etsin siis nimenomaan helsinkiläistä toimijaa). En ala tässä blogissa ruotia eroja eri klinikoiden tai esitutkimusprosessien välillä, mutta lukemani mukaan sairaaloiden esitutkimuksissa ja esitutkimuksen suorittajissa on eroja, mikä sulki itseltäni pois muutamat toimijat heti kättelyssä.

Omalla listallani oli siis kaksi yritystä, joiden välillä valita. Toiseen näistä oli saatavilla maksuttomia leikkauskonsultaatioita joustavasti pitkin pk-seutua, toisessa taas ensimmäinen vapaa konsultaatioaika olisi mennyt viikkojen päähän ainakin nettisivujen mukaan. Koska olin vuosien vatvomisen jälkeen vihdoin lyönyt lukkoon päätökseni leikkauksen osalta, halusin prosessin etenevän mahdollisimman nopeasti; päädyin siis firmoista ensimmäiseen, joka on Silmäaseman Silmäsairaala Helsingissä. (Korostan edelleen: tämä blogi EI ole mainontaa! Kehotan jokaista leikkausta harkitsevaa lukijaa tekemään päätöksen klinikan osalta itse eikä tähän blogiin perustuen.)

Maksuton optikon hoitoarvio

Silmäasemalla prosessin ensimmäinen steppi on maksuton hoitoarvio, jossa käydään läpi potilaan soveltuvuutta leikkaukseen. Ilmeisimmin ajan voisi varata jo leikkaavaan sairaalaan, mutta logistisista ja aikataulullisista syistä varasin ajan ihan vain Silmäaseman optikkoliikkeen optikolle kotini lähellä olevaan ostoskeskukseen. 

Näissä hoitoarviotapaamisissa on lukemani mukaan tasoeroja, mutta itse koin omani tosi hyödylliseksi. Mitään tutkimuksia tai mittauksia ei tehty, paitsi ns. kuumailmapallo horisontissa -laitteeseen katsominen, jossa kone määritteli silmän taittoarvot suuntaa-antavasti. Samoin katsottiin arvot nykyisistä silmälaseistani. Mittausten perusteella selvisi, että laseissani on aivan liikaa miinusta ja sen sijaan hajataiton korjausta liian vähän. Ja minä kun olin elänyt uskossa, etten kärsi hajataitosta juuri ollenkaan!

Mittausten jälkeen siirryin keskustelemaan optikon kanssa. Kohdalleni sattui todella osaava optikko, jonka kanssa oli mielenkiintoista keskustella silmän toiminnasta ja mahdollisista leikkauskomplikaatioista ja niiden ehkäisystä. Sain paljon arvokasta tietoa myös omista silmistäni ja miten leikkaus voisi juuri minun kohdallani vaikuttaa esim. hämäränäköön. Lähdin optikolta hyvillä mielin ja odottelin paljon luottavaisempana tulevaa esitutkimusta.

Maksullinen esitutkimus

Siinä missä optikon hoitoarvio on ymmärtääkseni vapaaehtoinen, on esitutkimus pakollinen ja myös maksullinen osa laserleikkausprosessia. Esitutkimukseni suoritettiin leikkaavassa yksikössä eli Silmäsairaalan Makkaratalon-toimipisteessä.

Ilmoittauduin tiskillä hyvissä ajoin ennen varattua aikaani. Yllätyksekseni vastaanottovirkailija pyysikin minut mukaansa, ja minut johdatettiin sairaalan aulassa oleviin laitteisiin. Katsoin siis kahteenkin masiinaan ihan odotusaulassa sen sijaan että olisin mennyt johonkin erilliseen tutkimushuoneeseen. Nämä mittaukset suoritti siis henkilö, jolle ilmoittauduin vastaanotossa, ei lääkäri. Tämän jälkeen menimme ko. henkilön kanssa vielä erilliseen huoneeseen, jossa oleva laite kuvasi ilmeisimmin sarveiskalvoon liittyviä asioita. Kumpikin silmä kuvattiin erikseen, ja laitteessa pyörivää kirkasta valoa tuli tuijottaa noin 20 sekuntia ollenkaan räpyttämättä. Silmäni olivat tuijottamisesta rasittuneet ja klinikan ilmanvaihdosta kuivat, ja vaikka kuinka yritin tsempata, silmäni liikkui tai räpsähti väkisin kiinni, jolloin kuvat piti ottaa uudestaan useampaan otteeseen ennen kuin ne vihdoin onnistuivat. Tämä oli turhauttavaa ja teki minulle ikävän olon.

Tämän osuuden jälkeen minut lähetettiin optikon pakeille näönmittausta varten. Istuin odotustilassa maani myyneenä - miten mikään laserleikkaus voi kohdallani onnistua, jos en saa edes silmääni pidettyä auki tutkimustilanteessa? Olisi tehnyt mieli jättää koko homma kesken ja lähteä kotiin, koska ei näillä silmillä voi leikkaukseen asti päästä, tuumailin. Kun optikko kutsui minut sisään, halusin heti ensimmäiseksi mainita huoleni aiemman tutkimuksen haasteista. Ystävällinen optikko kertoi, ettei ole lainkaan harvinaista, että tässä osassa tutkimusta on haasteita ja että silmistäni otetut kuvat olivat hyvälaatuiset - sekä kuvien laadun että myös sarveiskalvoni paksuuden ja rakenteen osalta. JES!!! Mielialani kohosi välittömästi.

Minulle suoritettiin perinteinen näöntutkimus, joka ei eronnut juurikaan normaalista silmälasiliikkeessä tehtävästä näöntarkastuksesta. Näöntutkimus oli yhtenevä koneellisen mittauksen ja sarveiskalvostani otettujen kuvien kanssa: vanhoissa laseissani oli liikaa miinusta ja liian vähän hajataiton korjausta. Tämän jälkeen optikko mittasi silmänpaineeni. Sitten alkoikin jännä osuus: optikko tiputti silmiini mustuaista laajentavat tipat seuraavaksi olevaa lääkärintarkastusta varten. Olin saanut näitä tippoja viimeksi lapsena, jolloin maailma meni muistaaksen ihan vinksin vonksin. Olinkin tilannut itselleni autokyydin kotiin, sillä julkisissa harhailu lautaspupillina olisi tuntunut liian isolta riskiltä. 

Esitutkimuksen viimeinen osuus oli leikkaavan lääkärin tapaaminen. Lääkäri tutki vielä silmäni laajentuneen mustuaisen kautta, ja kävimme läpi silmistäni otetut kuvat ja tutkimustulokset. Lääkäri ei nähnyt mitään esteitä hyväksyä minua leikkaukseen ja suositti kohdallani SMILE-leikkaustapaa - joka olikin ainoa leikkaustyyppi, johon olin etukäteen tuumaillut suostuvani. Kävimme myös hyvää keskustelua perussairauteni vaikutuksesta leikkaukseen (vastaus: ei vaikutusta), ja minulla oli mahdollisuus kysellä leikkauksen riskeihin ja itse leikkaustapahtumaan liittyviä asioita. Keskustelusta jäi minulle kaikin puolin hyvä ja luottavainen mieli, ja sovimme, että minut leikataan vielä myöhemmin samalla viikolla. 

Sitten olikin aika lähteä kassan kautta kotiin. Niin - ne laajennustipat. Hoitoarviossa tapaamani optikko oli jo etukäteen epäillyt, että pienten pupillieni ansiosta tipat tuskin vaikuttavat minuun kovinkaan lamauttavasti. Kuten sanottua, olin tilannut itselleni kyydin kotiin, mutta loppujen lopuksi optikko oli oikeassa, ja olisin ihan hyvin pärjännyt julkisillakin. Lähelle katsominen oli vaikeaa ja samoin kauas katsetta kohdentaessa oli sumeutta, mutta olin ihan toimintakuntoinen kuitenkin. Autossa matkustaminen oli kyllä tuskaa, koska kaikki valot olivat räjähtäneet valtavaiksi valosädekasoiksi, samoin puhelinta jouduin pitämään metrin päässä kasvoistani kuin 6-kymppinen. Sain myös vääristyneestä näöstä koko illaksi päänsärkyisen ja etovan olon. Aamulla herätessä näkö oli kuitenkin täysin normaali.

Näissä tunnelmissa siis itse SMILE-leikkausta kohti, jota käsittelen seuraavassa postauksessani!