Ensimmäiset päivät SMILE-leikkauksen jälkeen - laserleikkauksesta toipuminen

Leikkausta seuraavana päivänä oli melko vänkä tunne herätä aamulla. Aivan ensimmäiseksi piti tietysti tarkistaa, että näkö on ylipäätään tallella ja että kaihdinten raosta paistava valonsuikale näytti suhteellisen terävältä. Helpotuksen huokaus. Hoitajan varoituksesta huolimatta silmien avaaminen oli helppoa; ei polttavaa tunnetta eikä kiinni liimautuneita ripsiä. Tässä vaiheessa aloin viimeistään ajatella, että ehkä tästä hengissä selvitään ja että kriittisimmät hetket ovat nyt ohi.

Ensimmäiset päivät leikkauksen jälkeen olivat keskenään hyvin samanlaisia. Leikkaus muistutteli itsestään utuisena näkönä erityisesti sisätiloissa. Elämääni myös ilmaantui aivan uudenlaista hohdetta, kun digitaaliset näytöt ja valkoinen teksti tummalla pohjalla hehkuivat silmissäni. Kipuja en edelleenkään tuntenut, ja tippoja laitoin aivan jatkuvalla syötöllä, jotta silmäluomeni eivät hankaisi sarveiskalvossa olevia pieniä haavoja. Pipettien puristaminen tyhjäksi on totista hommaa, ja kolmantena päivänä leikkauksesta pelkäsin tosissani saavani jännetupentulehduksen, niin kipeä ranteeni jatkuvasta pipettien puristelusta oli. 

Sain sairauslomaa leikkausta seuraavan päivän, mutta näpytin silti koneella pari tuntia omia juttujani, vaikka ruutu tuntuikin silmissä hieman utuiselta ja hohtavalta. Varmasti tarvittaessa olisin voinut tehdä vajaan etätyöpäivän myös leikkausta seuraavana päivänä, mutta parempi näin. 

Olin tietoinen, että näön tarkkuus vaihtelee leikkauksen jälkeen, mutta sain todeta, että ei ole mitään, mitä kunnon kostutustippa ei korjaisi. Joitakin tippojen käyttöön liittymättömiä muutoksia näössäni toki huomasin; Katsottuani pitkään lähelle, esimerkiksi kännykän näyttöä, näön tarkentumisessa kauas kestää hetki. Tästä olin toki jossakin määrin kärsinyt jo aikana ennen leikkausta. Sain myös todeta, että silmäni tarvitsevat enemmän valoa kuin ennen leikkausta. Siinä missä päiväsaikaan ulkoa tuleva valo on lasien kanssa riittänyt, en nyt näe luonnonvalossa yhtä selkeästi. Samoin jos vaikkapa ruokaa laittaessani onnistun tiputtamaan lattialle jotain, mikä on lähellä lattian sävyä, joudun ihan tosissani etsimään, mihin se tippui. Huomaan myös, että noin käsivarren mitan päähän näköni ei ole paras mahdollinen, vaan tarkennus ei ehkä ole ihan priimaa. Tosin piilareita käyttäessä tämä oli myös silmilleni hankala tarkennusetäisyys, joten kyse varmaan lienee silmien tarkennuksen luonnollisesta toiminnasta, joka toivottavasti ajan myötä kalibroituu uudestaan.

Näköni ei siis missään nimessä ole 100% täydellinen, mutta kieltäydyn ottamasta aiheesta stressiä, sillä leikkaus on ehdottomasti kannattanut, vaikka näkö jämähtäisikin nykytilanteeseen. Kirjoitan vielä erillisen postauksen, jossa pohdin ennakko-odotuksiani näölleni leikkauksen jälkeen ja miten odotukseni ovat lopulta toteutuneet.

Leikkauksen jälkeiset päivät ovat melkoista tipparallia eivät vain kostutustippojen mutta myös lääketippojen osalta. Lääketipat vähän kirvelevät ja kuivattavat silmiä, ja niiden jälkeen ei saa tietenkään laittaa kostuttavia tippoja ennen varoajan loppumista. Erityisesti illalla, kun laitan viimeiset lääketipat ennen nukkumaan menoa, silmät tuntuvat todella kuivilta ja kärsiviltä, koska silmäni kuivuvat ylipäätään selvästi iltaa kohti. (Myös silmien kuivumisesta on tulossa erillinen postaus.)

Ehkä toipumisajan suurin ongelma on kuitenkin ollut tylsyys. Korona-aikana ei muutenkaan ole juuri huvituksia, mutta vastaleikattujen silmieni kanssa en viitsiyt lähteä edes ruokakauppaan, sillä ripseni ja silmänympärykseni olivat tipparuljanssin vuoksi aivan järkyttävässä mähmässä. Nypin varovasti isoimmat karstat pois, mutta ripseni olivat silti toisiinsa liimautuneita ja silmäluomissa leikkaushaavan päällä geelitipan paloja. Lisäksi leikkaukseni osui juuri tulipalopakkasten aikaan, mikä sai minut miettimään kuulemiani urbaanilegendoja milloin minkäkin ruumiinosan jäätymisestä pakkasella. Tyydyin siis tekemään lyhyehköjä kävelyjä ja palaamaan sitten sisään laittamaan kostuttavia tippoja.

Pari päivää leikkauksesta kävin Silmäsairaalan jälkitarkastuksessa. Haavojen paranemisen osalta sain puhtaat paperit. Seinälle heijastetuista kirjaimista näin pienimmänkin rivin kummallakin silmällä. Haukannäöstä en pienimmän rivin kohdalla puhuisi, mutta kyllä siitä joten kuten selvää sai. Samoin lähinäköni toimii moitteettomasti. Lopuksi lääkäri katsoi silmäni mikroskoopilla, missä yhteydessä sain creepyjä tippoja, jotka saivat silmäluomeni tuntumaan halvaantuneilta seuraavan parinkymmenen minuutin ajan. Todella ikävä ja outo tunne, joka onneksi helpotti nopeasti.

Olin lääkärin vastaanotolla ehkä viitisen minuuttia ja köyhdyin siitä hyvästä yli 80 euroa. Takkia päälle vetäessäni kuulin kuitenkin kassahenkilön käyvän toisen potilaan kanssa keskustelua siitä, miten lääkärin määräämiä ylimääräisiä kontrolleja ei yleensä veloiteta. Harmitukseni laskusta hävisi taka-alalle - onnistunut leikkaus ilman komplikaatioita tai silmiin jääneitä ongelmia se kuitenkin tärkein on.