Tekstit

15 kuukautta SMILE-laserleikkauksesta

Melkeinpä tekisi mieleni kysyä: mistä laserleikkauksesta? Olenko minä joskus muka käyttänyt silmälaseja - ja jos käytin, olisiko tällainen nynny uskaltanut mennä laserin alle? Ylempi kappale tiivistää tunnelmani laserleikkauksesta näin yhtä vuotta ja muutamaa kuukautta myöhemmin. Ajattelin kuitenkin tiivistää muutamalla sanalla, miltä elämä tuntuu näin leikkausta seuraavana vuonna. Leikkausta seuraavat viikot ja kuukaudet eivät olleet helppoja, mutta onko tilanteesta silti mahdollista Jutin sanoin "mennä eteenpäin"? Mennessäni leikkaukseen alkuvuodesta 2021 kärsin jo valmiiksi voimakkaasta kuivasilmäisyydestä. Oireeni olivat alkaneet kesällä 2020, kun mokasin täydellisesti; lähdin vähän ex tempore päiväreissulle Hankoon ja päätin laittaa vielä kerran silmiin kuukausipiilarit, joiden 28 vuorokauden(?) käyttöikä oli tullut täyteen noin viikkoa aiemmin. Viiletin 14 tuntia päässäni piilarit, joiden tekninen ja turvallinen käyttöikä oli loppunut, ja tämän päivän jälkeen kärsinkin

Kahdeksan kuukautta SMILE-leikkauksesta - mitä kuuluu?

Blogi on ollut hiljaa jo useamman kuukauden ajan. Kun aikoinaan luin netistä muiden kokemuksia, en aina osannut päättää, oliko hyvä vai huono merkki, että kirjoittajasta ei enää tietyn ajan jälkeen kuulu mitään. Onko hän tullut sokeaksi eikä sen takia voi enää kirjoittaa, vai ovatko asiat niin hyvin, että kirjoittamiselle ei enää ole tarvetta? Itselläni asiat ovat ihan OK - edellisen kirjoituksen taisin jakaa joskus 3kk kohdalla, ja sen jälkeen silmissä tai näössä ei ole ollut muutoksia, joten ei ole ollut suoranaista kirjoitettavaa. Olen tyytyväinen näkööni ja silmien terveyteen, ainoa vain, että kuivuus vaivaa ajoittain edelleen ollen hyvin olosuhderiippuvaista. Silmäni eivät kestä auton ilmanvaihtoa, oli se suunnattu miten tahansa. Kesällä käytin tietysti aurinkolaseja koko ajan, mutta olen jopa harkinnut, että pimeälle ajalle voisi olla syytä ostaa vahvuudettomat lasit, jotta autossa matkustaessa olisi jokin suoja silmille. Samoin ilmankosteus vaikuttaa silmiini tosi voimakkaasti.

Kolme kuukautta SMILE-laserleikkauksesta

Kyllä aika rientää nopeasti - ja nopeasti tottuu myös silmälasittomaan elämään. Elin lasien kanssa yli 20 vuotta, mutta näin kolmen kuukauden jälkeen en muista niitä enää ollenkaan. Jos likinäköisyys joskus vielä palaa, ja joudun ottamaan miinuslasit uudelleen käyttöön, onhan se pettymys, mutta täytyy olla kiitollinen tästä lääketieteen antamasta mahdollisuudesta nyt tässä hetkessä. Päivitystahti on blogin alun jälkeen hiipunut, mikä johtuu siitä, että ensimmäisten leikkausta seuranneiden viikkojen jälkeen päivitettävää ei rehellisyyden nimissä juuri ole ollut. Olen lukenut keskustelupalstoilta, miten sellaisten leikkausten, joissa kaikki ei ole mennyt ihan putkeen, jälkeen lääkäri on todennut, että seuraillaan vielä x kuukauden ajan, koska näkö ja silmien tilanne elää vielä tietyn ajan leikkauksesta. Tähän en pysty muuten ottamaan kantaa, mutta omalta osaltani voin sanoa vain, että näöntarkkuus, millä siis tarkoitan sitä, minkä kokoista pränttiä erottaa minkäkin etäisyyden päästä, hah

Ruusufinni, kuivat silmät - ja silmien laserleikkaus

Kävin muutama viikko sitten ihotautilääkärillä näyttämässä kasvoilleni ilmestynyttä erikoista näppylöiden armeijaa. Otsa ja leuka olivat näppylävapaata aluetta, mutta lähes koko poskien alueelle leukaperiin saakka oli ilmestynyt pientä, punoittavaa röpelöä. Yksittäinen näppy ei ollut iso, mutta kun niitä oli paljon, näky ei ollut kaunis. Ehkä vielä pahempaa oli, että kasvoillani oli myös punoittavia, epämääräisen muotoisia laikkuja; ikään kuin ihon pintakerroksen alla olisi ollut tulehdusreaktio käynnissä. Ihotautilääkäri tutki kasvojeni ihoa mikroskoopilla ja epäili minulla ruusufinniä. Onko suvussa vastaavia oireita? Äidilläni on couperosa-iho ja satunnaisia näppyjä poskipäissä. Selvä peli. Ruusufinni puhkeaa tyypillisesti 30 ikävuoden jälkeen, ja kevään kirkas UV-säteily provosoi sitä entisestään.  Mieli oli ollut matalalla kukkivan naaman vuoksi, joten olin tyytyväinen, että diagnoosi oireille löytyi ja että siihen pystyttiin määräämään oireiden mukainen hoito (lääkevoide). Normaal

Kuukausi SMILE-laserleikkauksesta

Laserleikkauksestani on kulunut nyt reilu kuukausi, Miltä maailma nyt siis näyttää, kun uusien silmien kanssa on elänyt kuukauden päivät? Hyvä uutinen on, että en voisi olla tyytyväisempi näkööni. Mitään haukankatse-efektiä en tunnista (vaikka näöntutkimuksessa näinkin alimman rivin...), mutta näkö on kyllä tarkka kuin mikä. Olin ennen leikkausta tuuminut, että jos joudun jatkossa käyttämään vaikkapa päätelaseja, sekin olisi lähtötilanteeseen verrattuna valtava edistys - täydellisestä näöstä en uskaltanut edes haaveilla, mutta sellaisen sain. Näköni vakiintui hyvin nopeasti leikkauksen jälkeen, ja sumuisuudet ja tarkennushäröt katosivat ehkä viikko-pari leikkauksesta. Aamuisin herätessä on ollut välillä ärsyttävää "sumuverhoefektiä" silmissä, jolloin on joutunut räpyttelemään oikein olan takaa, mutta enää ei ole esiintynyt sitäkään.  Olen aiemmissa kirjoituksissani käsitellyt kuivasilmäisyyttä useampaan kertaan. Tilanteeni on helpottunut huomattavasti ilmankostuttimen hankkim

Laserleikkaus ja (aurallinen) migreeni

Olen kärsinyt aurallisesta migreenistä jo vuosien ajan. Oma oireiluni keskittyy enemmänkin muuhun kuin päänsärkyyn, kuten ajoittaisiin näköhäiriöihin tai huonoon ja vetämättömään oloon, mutta toki olen saanut osani myös kovasta päänsärystä. Miettiessäni erilaisia laserleikkaukseen liittyviä riskejä oli yksi niistä riski siitä, että leikkaus pahentaa migreenioireiluani tai aiheuttaa "tavallista" päänsärkyä. Huoli ei ole tuulesta temmattu, sillä uudet silmälasithan tunnetusti voivat aiheuttaa päänsärkyä, huimausta, etovaa oloa ja niin edelleen. Omassa leikkeuksessani käytettiin eri lukemia kuin minulla oli silmälaseissa tai piilareissa, ja onhan muutos aivoille iso myös siinä mielessä, että enää silmän tarkennus ei tapahdu linssin läpi vaan "sellaisenaan". Sain esitutkimuksessa käytettävistä laajentavista tipoista krapulaisen olon koko loppupäiväksi, mikä ei ole ihme. Laajentuneen mustuaisen vuoksi kaikki valot näyttivät maailman kirkkaimmilta tähdiltä, ja silmän tark

Kolme viikkoa laserleikkauksesta

Edelliset postaukseni ovat keskittyneet melko lailla kuivasilmäisyyteen ja sen hoitoon leikkauksen jälkeen, eikä tämäkään lyhyt teksti tee poikkeusta. Nimittäin - kuivasilmäysongelma on melkeinpä kadonnut! Miten tähän tilanteeseen päästiin? Olen itsekin melko hämmentynyt, kun ottaa huomioon, että silmät oireilivat jo ennen leikkausta. Leikkauksen jälkeen kuivasilmäisyys vaivasi enemmän toisella viikolla kuin ensimmäisellä, joten en yhdistänyt kuivia silmiä lääketippoihin kovinkaan vahvasti, käytinhän niitä toisella viikolla huomattavasti vähemmän kuin ensimmäisellä, ja kuivasilmäisyys siltikin vain paheni. No, lääketipat eivät kahden viikon jälkeen enää kuulu repertuaarin, ja silmät voivat nyt todella hyvin. Toisekseen ilmankostutin on ollut varmaankin yksi parhaista hankinnoistani koskaan. Laite puhisee huoneilmaan kosteutta, jonka ansiosta ilmankosteus asunnossani on noin 40-45%, kun se ilman laitetta olisi arviolta 20% luokkaa. Vähän kosteammassa ilmanalassa silmät eivät rasitu yhtä